Blogi

Blogi 2011

3.12.2011 Niin se koitti jälleen näyttelyvuoden kohokohta: messariviikonloppu. Puksutimme Ninnin ja naapurin kanssa Suomen halki junalla läpi yön ja heräsimme aamulla suoraan Pasilasta - varsin näppärää! Kelikin perillä suosi meitä, ei satanut vettä kuten pelkäsin. Ninni ei ollut moksiskaan ensimmäisestä junamatkastaan, mutta koira-allerginen kaverimme saattoi olla hieman eri mieltä... ainakin niiskutuksesta päätellen arvelen näin.

Ninni
Ninni junassa

Ninni ilmoitettiin näyttelyyn vain lauantaille, jotta meille huoltajille jäi aikaa myös kunnon shoppailukierrokselle. Kerrankos sitä isolla kirkolla käydään! Kehän odottelu sujui ihan mukavissa merkeissä kavereiden kanssa rupatellessa ja ehkä ihan lievästi jännittäessä... Ninni sai kovatasoisessa junnunarttu-luokassa EH:n, mikä on ihan hyvä tulos pienelle sievälle neidille.

Ninni
"Good size, a bit long in loin, head with good bite and nice expression, lacking chin, enough neck, needs more forechest, loose in elbows, would like better topline, better movement in front, overall needs to develope."
Kuva: Ansu

Esiintyminen sujui melkein kommelluksitta, mutta ensimmäisellä juoksukierroksella meillä kehiteltiin kyllä jokin aivan oma pompputyyli, kuten alla olevasta videosta saattaa huomata. Suurkiitos tästä pätkästä Minnalle! Filmillä vilahtelee myös paljon kauniita kanssakilpailijoita; onnea sijoittuneille!

Näyttelyn jälkeen suunnistimme Studio Nevian tiloihin napsimaan enemmän ja vähemmän virallisia otoksia Ninnistä. Tarkoituksenamme oli ottaa myös yksi otos Tibbekalenteri 2012:ta varten. Muitakin kauniita ja komeita malleja on käynyt syksyn mittaan kyseisessä paikassa kuvattavana, ja pian pääsemme ihastelemaan lopputulosta siis seinäkalenterin muodossa. Voit kurkkia kuvausten satoa tästä.

29.10.2011 Putte on viettänyt paljon aikaa uudella mökillä. Siellä kelpaa tarkkailla omaa (hiljaista) pihaa, käydä kävelyllä maalaismaisemissa ja joskus vahtia vähän lehmiäkin. Tukkakin kasvaa hiljalleen :)

Putte
Putte vauhdissa, jihaa!

9.10.2011 Mukavat näyttelykokemukset saivat jatkoa, kun kävimme paikallisessa treenihallissa mätsäilemässä. Tosin, näyttelyhihna olisi saanut kyllä tulla mukaan... mutta onneksi saimme lainata sellaisen, kiitoksia Sirkku! Varsin pentumaisesti sujunut esiintyminen palkittiin sinisten pentujen ensimmäisellä sijalla. BIS-kehässä Ninni oli taas niin väsynyttä tyttöä, ettei lisäsijoituksia herunut, mutta olemme ilman muuta iloisia jo tästäkin :)

Ninni
Ninni odottelee omaa vuoroaan

10.9.2011 Matkasimme nuorten reippaiden kenneltyttöjen kanssa länsirajalle, Pelloon, Ninnin ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Astetta virallisempi esiintyminen jännitti, mutta kehäpyörähdys sujui lopulta ihan hyvin: Ninni valittiin ROP-pennuksi! Mukava arvostelukin tuli - ja ennen muuta nyt sitä kokemusta tulevia koitoksia varten.

Ninni
Ninni, ROP-pentu

Ninni on onneksi niin rento tyttö, ettei mustalla muovilla peitetty sisähalli näyttänyt pelottavan, ja kaikki odotteluajat tyttönen vain pötkötteli kaiken melun ja vieraiden hajujen keskellä. Matkalla törmättiin myös toiseen ulkomailta tuotuun tibbetyttöön, Leluun. Ehkäpä toisella kertaa päästään leikkimään!

30.8.2011 Koirakerhomme järjesti mätsärin, jonka myötä Ninni osallistui ensimmäiseen koiratapahtumaansa ikinä. Tuttuun tapaan häntä heilui ja kivoja kavereita olisi riittänyt joka puolella, mutta välillä yritimme harjoitella vähän sitä rauhallisempaakin kehäkäyttäytymistä. Paino sanalla yritimme! Vaikka pikkuneiti pomppi, laukkoi ja välillä avasi vähän ääntäänkin, piti tuomari Ninniä tänään sinisten pentujen parhaimpana osallistujana. Kiitoksia vain kannustavasta näyttelyuran avauksesta :)

Ninni
Ninni 7 kk

16.7.2011 Sain esittää Puten tyttären Lissun Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Olimme viimeksi olleet kehässä viime vuoden joulukuussa, joten harjoittelun puute hieman jännitti... mutta hienosti meni! Lissu sijoittui lauantaina toiseksi parhaaksi nartuksi ja sai ensimmäisen sertin sekä myöhemmin cacibiksi vahvistettavan vara-cacibin! Huisia, etten paremmin sano :)

Lissu
Lissu 20 kk

Myös toinen handlauskeikka tuli tehtyä, kun esitin näyttelyiden ensikertalaisen Mintun (Lövskär's Om Jag Vill). Minttu oli harjoittelun vähyydestä huolimatta oikein yhteistyökykyinen ja sai ERIn. Onnittelut omistaja-Anulle tästä hienosta koirasta!

Lissu
Minttu 9 kk (Kuva: Anu-Maarit Jokikokko)

Sunnuntaina ei mennyt pöllömmin silloinkaan; Lissu sai ERIn. Minttua ei oltu ilmoitettu enää toiselle päivälle. Olemme kaikkineen oikein tyytyväisiä tähän sateiseen ja kuumaan näyttelyviikonloppuun!

Lissu
Lissu vauhdissa sunnuntaina (Kuva: Daniel Estabrook)

14.7.2011 Niin se tuli kesä ja kesätukka meillekin! Ensin ajeltiin Lenni ja kotinäyttelyn jälkeen myös Puten kutrit saivat kyytiä. Pakkohan se on joskus tätäkin kokeilla, eikä yhtään huono hetki siihen ole näyttelytauko + keskeneräinen raksa. Putte nimittäin rrrrrakastaa kieriä hiekkakasoissa ja tuo muutenkin kauheat määrät roskaa sisälle. No, uusi hiusmalli ei noihin tapoihin kyllä mitenkään vaikuttanut tahi muutenkaan koiran käytöstä muuttanut eli toisaalta jopa lievästi harmittaa. Mutta asiaan kannattaa suhtautua oikealla vakavuudella - karvat kyllä kasvavat takaisin!

Putte & Lenni
Putte ja Lenni - jälleen kuin kaksi marjaa

26.6.2011 Putelle tämän vuoden ainoaksi näyttelyksi jäi Rovaniemen perinteinen kotinäyttely juhannuksena. Muuallekin melkein muistettiin ilmoittautua, mutta pari päivää myöhässä... Eipä tuo niin haittaa, sillä tämä ainokainen kokemuskin oli oikein mieluisa; Putte oli päivän toiseksi paras uros :)

Putte
Putte (Kuva: Daniel Estabrook)

9.6.2011 Maisterijuhliin mökillemme saapui vieraita kauempaakin ja niinpä paikalla oli myös monen monta ihanaista koiraa yhdellä kertaa :) Keskenään pihalla kirmasivat ja iltapäivän leikkien viettivät Putte-isännän lisäksi Lissu-tytär sekä jalkamurtumastaan hienosti parantunut Ninni.

Ninni & Lissu & Putte
Ninni, Lissu & Putte (Kuva: Virpi Nevanperä)

18.5.2011 Vihdoin ja viimein koitti Ninnillekin pennun elämä ja vapaus, kun kipsi sai jäädä eläinlääkäri Sannan pöydälle. Jalka näytti röntgenkuvien perusteella parantuneen oikein hyvin, joten olemme toiveikkaita tulevaisuuden suhteen!

Ninni
Eläköön vapaus! (Kuva: Merja Asplund)

9.5.2011 Ninnin kipsi oli valunut turhan alas, joten se piti lähteä vaihdattamaan, jotta siitä olisi jotakin hyötyä jalan paranemiselle. Uusi kipsi pysyy nyt toivottavasti vähän pidempään kuin vain muutaman päivän, mutta vaikeahan se on toisaalta pientä reipasta pentua hillitä ja estää tekemästä mitään. Ninni oli lääkärin jälkeen vielä muutaman tunnin meillä hoidossa ja Putte osasi jälleen huomioida toipilaan oikealla tavalla eli ei painimista eikä juoksuleikkejä ollenkaan.

Putte & Ninni
Putte hoitaa

5.5.2011 Kävin mukana Ninnin röntgen-kuvauksessa ja kipsinvaihdossa. Kuvista näimme, että jalka oli lähtenyt ihan hyvin luutumaan. Kipsiä pitäisi vielä pitää noin parikymmentä päivää.

Ninni
Ninni eläinlääkärin vastaanoton odotushuoneessa

4.5.2011 Lenni-poika ajeltiin kesätukkaan. Trimmaaja käytti kuuden millin terää, joten pojasta tuli melkoisen virtaviivainen. Uusi turkki ei aivan heti ole tuntunut kotoisalta, mutta ilmeisesti siihenkin ajan kanssa kyllä tottuu. Aloitimme tänään Lennin kanssa perustottelevaisuus-kurssin, joka on hyväksi pohjaksi mahdolliselle myöhemmälle agility-harrastukselle.

Lenni
Trimmipöydällä

Lenni
Lenni soffalla

21.4.2011 Menimme Puten kanssa tapaamaan Ninniä, joka oli loukannut jalkansa iltavillin aikaisessa juoksuspurtissa. Ninni sai jalkaansa kipsin, eikä saisi kovin riehua sen kanssa. Kova pötkylä takatassussa ei kuitenkaan näytä kovin hidastavan neidin menoa tai haittaavan muutenkaan. Toivomme, että Ninni kuntoutuu tästä tapaturmasta ja saa pian taas viettää normaalia leikkisää pennun elämää!

Ninni
Ninni ottaa lunkisti

16.4.2011 Matkustimme Annikan kanssa Helsingin ja Tukholman kautta Göteborgiin hakemaan kotiin uutta pentuani, viralliselta nimeltään Kyang's Hu-Sar. Matka sujui ihan hyvin ja tämä Ninniksi kutsuttu pieni tyttö sai valtavasti ihastusta osakseen. Reipas tyttö heilutteli häntää, vaikka kaikki ohikulkijat lentokentistä ja -koneista puhumattakaan olivat vasta emästään vieroitetulle pennulle aivan uusia asioita. Ninni lensi kanssamme läpi yön uuteen sijoituskotiinsa Rovaniemelle. Toivotan perheemme puolesta heille paljon onnea tästä uudesta perheenjäsenestä!

Annika ja pennut
Annika sylissään Ninni ja sisko

Tulevaisuus näyttää, minkälainen neiti tästä ihastuttavasta pennusta kasvaa. Suurkiitokset vielä kasvattaja-Gunillalle pennun kasvatuksesta, avusta ja tuesta! Sain itse myös erinomaisen kielikylvyn soitellessani ruotsinkielisiä puheluita ja vastaillessani pentuun ihastuneiden ihmisten esittämiin kysymyksiin :)

11.4.2011 Osallistuimme Puten kanssa kolmen viikon harjoittelutauon jälkeen agilityn möllikisoihin, jotka järjesti uusi treeniryhmämme. Ensimmäinen startti ei mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan, kun Putte huomasi pihalla kivoja kavereita ja päätti pinkaista ulos hallista heitä nuuhkuttelemaan... Tuomari antoi luvan toiseen yritykseen, joka sujuikin sitten huomattavasti paremmin, mutta pari estettä 18:sta jäi nuuhkuttelun takia suorittamatta, joten lisää harjoitusta vielä kaivataan.

5.3.2011 Saimme tänään pätevää opastusta ja hyödyllisiä vinkkejä Rauno Virran agility-koulutuspäivässä. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että pidempikin rata saattaisi luonnistua vauhdikkaasti, ja mikä tärkeintä: ilman haistelutaukoja! Jipii, tästä on hyvä jatkaa taas.

Iltasella Lenni-poika juoksi iltalenkillä meille kylään. Putte olikin eilen siellä kylässä niin tänään oli vastavierailun aika. Lennille oli kuulemma maistuneet mainiosti possunkorvat, jotka veimme eilen. Ne olivat Putelta jostain syystä jääneet syömättä. Pääsivät parempiin suihin!

2.3.2011 Rico-poika lähetteli sellaisia terveisiä, että jatkaa edelleen agilityharrastustaan Torniossa. Ricon tukkaa on hieman virtaviivaistettu, jotta se olisi helpompi menossa mukana. Ei kuitenkaan liene aivan poissuljettua, että näemme tätä hurmuripoikaa vielä kehissä - sitten myöhemmällä, kun turkilla alkaa olla taas riittävästi mittaa.

Rico talvella
Kotimaisemissa

22.2.2011 Olipa mahtava sää tänään! Kävimme taas jäällä, jossa Putte sai kirmata rauhassa (kunhan muistimme vain katsoa jatkuvasti kaukaisuuteen, etteivät safarikelkkajonot yllätä).

Putte jäällä
Katso, Putte loikkaa!

14.2.2011 Remontti se vaan jatkuu ja jatkuu. Maalaushommissa vähän roiskahti ja Putte sai taiottua itselleen parit raidat turkkiin, mutta valkoinenhan on aina muodikas ja käy kaiken kanssa! Tuumailtiin tässä, että vesiliukoinen maali kai lähtee onneksi pesussa pois.

Putte raidoitettuna
Raidallinen Putte

28.1.2011 Kävimme Puten kanssa tutustumassa lähiseudun lenkkimaastoihin, ja tällä kertaa suuntasimme jäälle. Jos ei ole liian kova vinkka eikä upota niin siellähän on hyvä käveleskellä. Matka rantaan kestää kotiovelta vain viitisen minuuttia. Muistini mukaan, kesää ajatellen, aivan lähellä ei ole uimarantaa, eivätkä sellaiselle saisi koirat edes mennäkään. Uimapäivänä Puten onkin varmasti parempi pidellä hellettä sisätiloissa. Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle!

Putte jäällä
Katson autiota Ounasjokeaaa..

19.1.2011 Ajelimme Puten kanssa maalle hakemaan tavaroita varastosta ja tarkistamaan, että mökki on vielä paikallaan (oli se). Vanhalle pirtille pääsyssä oli oma hommansa, koska nyt sitä kaivattua lunta on tullut, mutta saimme kahlattua tiemme perille. Kiva se on Putenkin omalla tontilla rauhassa olla ja revitellä.

Putte portaalla
Ei ole hetkeen ollut ketään kotona

Olemme aloittaneet agilitytreenit täällä Rovaniemellä! Uudessa paikassa on kuitenkin uudet hajut ja kestänee taas oman aikansa, että Putte malttaa keskittyä itse asiaan eli esteiden suorittamiseen... minä kuitenkin uskon ja toivon, että vielä sekin päivä nähdään, kun Putte kirmaa taas entiseen malliin. Otamme nyt käyttöön nyt kaikki keinot vinkuleluista lihapullasukkaan tilanteen korjaamiseksi.

1.1.2011 Putte ei jaksa enää kirjoitella itse omia uutisiaan, eikä se osaa englantiakaan niin täytynee siirtyä ihmiskäyttöiseen bloggaukseen tästä eteenpäin. Eiköhän sitä tälläkin tavalla tule asiat selviksi, vaikka tuskin tässä sentään ihan sanasta sanaan osataan uutisvirtaa kääntää lontoon kielelle :)

Koko eilisillan ja läpi yönkin kuului ulkoa kaameaa poksuttelua, eikä Putte oikein tykännyt moisesta elämöinnistä. Me pysyimmekin koko perhe visusti sisällä takkatulta tuijottelemassa. Takassakin voisi muuten polttaa ylimääräisiä seteleitä - kävisi turhanpäiväinen tuhlaus paljon siistimmin ja hiljaisemmin, vink vink!

Me saimme tänään uuden kodin, kun vanhahan jäi sinne Ouluun. Koti ei ole vielä valmis, sillä se kaipaa aivan perusteellista remonttia. Aiomme laittaa kaiken uusiksi, joten muutama viikko vierähtää ennen kuin saamme jälleen nautiskella siististä arkielämästä.

Putte ja luu
Muuttakaa te vaan niin minä maiskuttelen luuta, sanoo Putte.